TechTalks historiikki

Smells like competence” – TechTalksin puhujahuoneessa kuultu lause.

NamesDays

TechTalksin edeltäjä oli Helsingin Messukeskuksessa ja myöhemmin Espoon Dipolissa vuosina 2013 ja 2014 järjestetty NamesDays. Tapahtumakokonaisuus keräsi satapäisiä yleisöjä, niin IT-Pro-, kuin Dev-kohderyhmistä.

TechTalks

NamesDays nimi uudistui vuoden 2015 painokseen TechTalks -brändillä. Heti ensimmäinen tapahtuma järjestettiin komeasti Microsoft Talon lasipalatsissa. Arvokkaan miljöön lisäksi  Keilaniemessä oli upouusia Tesloja koeajossa ja Microsoftin toimitusjohtaja Pekka Horo tervehti vieraita iltajuhlan alkaessa. Syysillan tummetessa tunnelman keventämisestä vastasi loistava koomikkotaikuri Pete Poskiparta.

Luentojen sisällön puolesta vuoden 2015 ylivoimaisesti kiinnostavin aihe oli tuore Windows 10 -julkistus. Tutut nimet Petri Paavola, Sami Laiho ja Mikko Järvinen järjestivät maakohtaisen lanseerauksen arvoisen shown.

Seuraavana vuonna kaksipäiväiseksi paisunut TechTalks 2016 kohtasi valitettavaa epäonnea, sillä Microsoft Talon uudelleenjärjestelyt ja metrotyömaa pakottivat siirtämään tapahtuman uuteen sijaintiin aivan suunnittelutyön kalkkiviivoilla. Lähes koko vuoden veitsen terällä elon jälkeen TechTalks siirtyi Hernesaareen merellisiin maisemiin Löylyn naapuriin.  Uusi koti ja uudet kuviot aiheuttivat nopealla aikataululla haasteita, mutta itse pääasia, eli sisältö oli jälleen absoluuttista timanttia.

Tapahtumakeskus Telakka on myös alunperin Fordin kuorma-autotehdas, joten Mustang koeajomahdollisuuden järjestäminen oli itsestäänselvyys. Aamulypsystä tuttu Hovimuusikko Ilkka omisti perinteisen iltajuhlan melskeissä kappaleen IT-miehen arjen haasteille.


Auta mua
(säv. Elastinen feat Johanna Kurkela: Oota mua, san. Ilkka Ihamäki 9/2016)

Taas selkä kostuu hiestä, tarvittaisiin IT-miestä
yksin en tätä kestä, ei apuu control alt deletestä
Windows juuttu paikalle, ei liiku oikeelle tai vasemmalle
näytä mulle miten edetä voi, hei vie mut tukiasemalle

Oot siel kun yhteys katkee, jeesaat ja homma ratkee
käyttöohjeita en jaksa lukee, mä tarvin taas IT-tukee
Pitääkö ohjelmoida, mä pyydän tää homma hoida
en osaa koodikieltä, mut kun soitan sut löydän sieltä

(kertosäe)
Auta mua, koneen valot alkaa vilkkua
kun yhteys palvelimeen katoaa
tää käyttäjältä uskon syö ja syö ja syö
Auta mua, mistä löytyy yhteys serveriin?
sul on ratkaisu mun ongelmiin
se on IT-miehen työ ja työ ja työ

Mitä ohjelmalle kävi nyt, se pilveen on hävinnyt
sä voit lopettaa mun kärsimyksen, jeesata ja hoitaa päivityksen
Officen kolmekuusviitosta, kohta käytän ja annan kiitosta
Microsoftissa ei epäkohtia, tai jos on, mä en jaksa ees pohtia
En mä voi ku laulaa oodia, äijille jotka hakkaa koodia
käyttöohjeita en jaksa lukee, kun aina saan IT-tukee

(kertosäe)
Auta mua, koneen valot alkaa vilkkua
kun yhteys palvelimeen katoaa
tää käyttäjältä uskon syö ja syö ja syö
Auta mua, mistä löytyy yhteys serveriin?
sul on ratkaisu mun ongelmiin
se on IT-miehen työ ja työ ja työ


DevTalks

TechTalks taipui jälleen hetkellisesti myös devaajien tapahtumaksi — DevTalks, eli TechTalks for Developers. DevTalks järjestettiin keväällä 2016 ja kaikki kolme Microsoft Talon auditoriota olivat viimeisimpiäkin tuoleja myöten täyteen pakattuja.

Tapahtuman sisällöstä vastasi ansiokkaasti Jouni Heikniemi ja koko Offbeat Solutions -tiimi. Kolmena pääaihealueena olivat Client-, Cloud- ja Framework-osuudet. Suunnitteluvaiheessa lentänyt lause ”mihin kannattaa tulevaisuudessa panostaa” vietiin lopulta tapahtuman graafiseen ilmeeseen uhkapeliteemana.

 

TechTalks 2017

TechTalks on kotiutunut hetkeksi Hernesaareen. Palaamme sisällön puolesta  IT-ammattilaiselle hyödylliseen syvällisempään tietoon tunnin esityksien muodossa. Tällä kertaa ohjelmassa on mukana runsaasti myös koulutusaiheita.

Iltajuhlassa esiintyy maailmankuulu Steve ’n’ Seagulls. Puhujakaartissa on paljon tuttuja ja turvallisia nimiä, mutta myös useita mielenkiintoisia debyyttejä nähdään lavalla.

Tervetuloa!

 

Mikko Niemi
Sininen Meteoriitti

Sinisessä Meteoriitissä yli kymmenen vuotta työskennellyt Mikko on tällä hetkellä Teknisen tuotantopäällikön positiossa. Ennen tätä titteliä hänen taustansa oli vahvasti developer-puolella.

Jussi Kajala
3D Bear

Jussi Kajala on Cambridgen yliopiston käynyt tekniikan tohtori, joka on vastannut viimeiset kolme vuotta Tekesillä tulevaisuuden teknologioiden vaikuttavuusarvioinnista ja niiden liiketoiminnan kehittämisestä Suomessa. Jussi toimi liikkeenjohdon konsulttina Spinverse Oy:ssa ja ennen 3DBear:in perustamista mm. voitti vuoden työntekijän palkinnon.

(lisää…)

Mika Berglund
Sininen Meteoriitti
Marko Laukkanen
DataCenter Finland
Katri Niemi
Comparex

My role is helping customers of the digital transformation journey – from current legacy state today, become more customer-centric digital organizations.

My passion is helping customers to find maximal business opportunities through scalability and agility benefits based on cloud services – ensuring get value out of their solutions = Let´s do it together!

Main solution area is on MS Cloud services, from O365 to Azure Stack (and everything between that). Covering BI, Analytics, Integration, Data management…Also MS Cloud portfolio offers excellent solutions to drive both style of business at same time (Bi-Model).

Thomas Andersen
Dell EMC

Cloud Strategist

Microsoft solution selling with focus on cloud.

Enable our customers to get the most out of their Investment in Microsoft solutions and leverage the potential of cloud solutions combined with on-premise solutions

Key activities:
– Presale
– Solution selling
– Roadmap
– Planning services
Key Competences
– Cloud solution lead
– Global SAP on Azure expert/lead
– Trusted advisor
– Presales activities
– Cloud SME
– Solution architecture
– Business consultancy and advisory
– Customer seminars
– Customer presentations

Leo Lähteenmäki
Cisco

Leo Lähteenmäki on keski-ikäinen insinööri joka asuu Espoon metsissä yhden vaimon, kahden lapsen ja villakoiran kanssa. Hänellä on kahdenkymmenen vuoden kokemus tietoverkoista ja CCIE sekä CCDE sertifioinnit. Viimeiset neljä vuotta hän on keskittynyt Ciscon tietoturvatuotteisiin.

Aleksi Manninen
Check Point Software Technologies
Janne Korsimo
Ruskon kunta

Janne on aktiivinen opetustyön kehittäjä. Hän on mukana Opentunti Ry:ssä, jonka tavoitteena on helpottaa hyvien opetuskäytäntöjen ja -menetelmien leviämistä. Ajatuksena on, että kanssaopettajien jakamat tuntisuunnitelmat ja ideat madaltavat kynnystä uusien opetustapojen kokeiluun.

Päivätyössään Janne toimii Ruskon kunnan opettajana.

Timo Lohenoja
F5

Technical pre-sales for Finland and Baltics. My current function everything else, but not the service provider products. My main focus area is web application security and web application firewall (WAF). Most of my experience here at F5 has been around information security and education of customers how to make most out of the existing security investment. A very big part of my job is to give speeches at customer events and make security stories memorable.

Knowledge areas covered: WAF, OWASP, Load Balancing, SSL/TLS Encryption/decryption, Cloud transition (Mode 1/ Mode 2), Central management, APIs, Orchestration, (D)DoS protection (hybrid model), Datacenter Firewalls, security structures and models, HTML5, HTTP/2, automated datacenter functions, Identity federation services…

Matti Haapala
Arrow ECS

My current position includes the following

– Complex infrastructure & design planning
– Deep technical training & pre-Sales consulting
– Implementations and project management
– Account management
– Productization help to partners

Specialties:

– Desktop & Application Virtualization
– Application Delivery Controller Platforms
– Mobile Device, Application and Data Management
– Server Virtualization
– ThinClients
– Consultation, Project Management and Deep Technical Pre-Sales
– HyperConverged Infrastructure

Teemu Salmenkivi
Microsoft

Teemu työskentelee Microsoftilla ratkaisuarkkitehtina keskittyen Azuren infrastruktuuriratkaisuihin. Microsoftilla hän on toiminut teknisissä rooleissa 10 vuotta ja sitä ennen IT-alalla yli 20 vuotta kouluttajan, konsultin ja arkkitehdin tehtävissä.

Mikko Halonen
Comparex

Mikolla on raudanluja erityisosaaminen lisensointiin sekä hinnoitteluun liittyvissä asioissa. Urapolku on kulkenut linjalla ProTrainIT, Microsoft, Atea, Comparex. Mikon ainutlaatuinen kokemus tuo uniikin näkökulman TechTalksin asiakkaille lisensoinnin osalta.

Kari Kuosa
Names

Kari Kuosalla on pitkä kokemus Windows Server, Active Directory, virtualisointi, Exchange, Lync ja Office 365–teknologioiden käyttöönotosta  suurissa ja pienissä organisaatioissa.

Mielenkiintoisia kokemuksia ovat olleet useiden yli 10 000 käyttäjän Active Directory hakemistojen strukturoinnit ja uudelleen nimeämiset. Toki sana mielenkiintoinen ei välttämättä aina tarkoita helppoa.

Harvoin enää päästään tekemään suuria ympäristöjä täysin puhtaalta pöydältä, mutta Karilla on ollut mahdollisuus olla mukana myös useiden uusien yli 30 000 käyttäjän Windows-ympäristöjen ja viestintäratkaisujen toteutuksessa.

Tietoturvan osalta Kari on ollut toteuttamassa asiakasympäristöissä erilaisia ratkaisuja. Näiden osalta voidaan mainita useat PKI-arkkitehtuurien CA-palvelimien toteuttamiset.

Exchange kokemus alkaa ensimmäisestä 4.0 versiosta alkaen. Parhaillaan Kari perehtyy Exchange 2016 version saloihin.

Skype for Business-tuotteen ensimmäinen versio oli mukana jo Exchange 2000 versiossa, joten siitä lähtien on tuote kulkenut Karin mukana. Tuotteen nimi on toki vaihtunut useasti, eli Microsoft Office Live Communication Service, Office Communication Server, Lync ja nyt viimeksi Skype for Business.

Office 365:n yhteydessä ovat monet tutut tuotteet siirtyneet osaksi pilvi-palveluita. Parhaillaan Kari seuraa mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan on-premises ja cloud-ratkaisujen maailmassa.

Kari on konsultoinnin lisäksi toiminut pitkään sertifioituna kouluttajana (Microsoft Certified Trainer) ja puhujana eri tilaisuuksissa.

Leena Kanerva
Names

Leenan innostava ja asiantunteva sparrausapu on tarjolla myös Namesin klinikalla. Namesin arkkitehtien teknologinen syväosaaminen ja Leenan liiketoimintanäkemys tuottavat yhdessä parhaat teknologiastrategiat ja avainhenkilöiden täsmäworkshopit. Kesästä 2012 asti Leena on vetänyt tietotyöratkaisujen ekosysteemi –projektia, jossa autetaan tietotyöratkaisujen käyttäjäorganisaatioita suunnittelemaan omaa ympäristöään ja ratkaisujen tarjoajia palvelemaan paremmin asiakkaitaan.

Leenan IT-uran ensi vuodet sisälsivät sovellusten kehittämistä ja projektin johtamista teknisten suunnittelujärjestelmien parissa: ilmastointijärjestelmien mitoitusohjelmia, rakennus- ja prosessisuunnittelun CAD – järjestelmiä.

Yritysjärjestelyjen virrassa matka jatkui Pöyryn ja Programatorin yhdessä omistaman Grapple Engineeringin johtoon ja Programaticin (sittemmin Cap Geminin) johtavaksi konsultiksi asiakaskuntana suuret teollisuusyritykset ja insinööriorganisaatiot. Tämän jälkeen seurasi enterprise-yksikön vetovastuu Suomen Microsoftilla. Niinä vuosina käynnistettiin lisenssiohjelmat Select ja Enterprise Agreement ja hiottiin Microsoftin ja kumppanien yhteistyötä isojen organisaatioiden palveluissa.

Vuonna 2000 Leena hyppäsi uudelle alalle ja perusti matkailuyritys See Finlandin viemään ulkomaisia VIP –matkailijoita ja yritysryhmiä Suomen luotoon. Teknologialla oli palveluissa tärkeä rooli: kamerapuhelimia ja web-sovellusta käytettiin tiimiseikkailussa jo vuonna 2004. See Finland myytiin 2007, kun aika ei enää riittänyt päätyöksi muodostuneen konsultoinnin ohessa.

Nykyään Leenan päiviin kuuluu niin teknologian käyttäijen kuin tarjoajienkin konsultointia, sekä hallitustehtäviä, oman yrityksen, Erica Partnersin kautta. Teknologiastrategiat, myynti- ja asiantuntijaorganisaatioiden prosessien kehittäminen, sekä palvelu- ja teknologiakokonaisuuksien tuotteistaminen ovat Leenan keskeistä osaamisaluetta.

Sami Lönnroth
Mavisystems Oy
Juha-Pekka Vainio
Enter SystemSolutions Oy
Ilona Salonen
Mirosys Oy
Sami Ringvall
Mavisystems Oy
Tommi Inha
Mirosys Oy

Vuosien kokemus IT-alalta ja monipuolisista Dynamics CRM-projekteista. Suomen ensimmäisiä Field Service-osaajia.

Petri Savolainen
Microsoft

Petri työskentelee Microsoftin Azure-tiimissä pilviratkaisujen arkkitehtina. Pääasiassa hänen työnkuvaansa kuuluu analytiikka ja tekoäly.

Tuomo Helminen
Microsoft
Janne Hansen
Microsoft

Janne on Microsoftin Azure -tiimissä pilviratkaisujen arkkitehti ja tekninen evankelista.

Timo Hänninen
Microsoft

Timo on Microsoftin koulutusratkaisuihin erikoistunut asiantuntija. Lähiaikoina hän on keskittynyt mm. uuden tietoturva-asetuksen tuomiin haasteisiin.

Henri Liimula
Enter SystemSolutions Oy

Henri ruuvaa toimessaan infrastruktuurikonsulttina päivittäin EDU-ratkaisuja. IT-opettajan tausta on osoittautunut hyödylliseksi suositun Ruutuvihko-ratkaisun kehitystyössä.

Markus Ikonen
Enter SystemSolutions Oy

Markus on asiakkuuksien hoidon kärkiosaajia. Hänen uransa Atean, WM-Datan ja Novosysin kautta on antanut laajan näkemyksen ja kokemuksen suomalaisten yritysten ja organisaatioiden tarpeista ja ratkaisujen toimittamisesta.

Steve Newby
Microsoft
Windows Defender Advanced Threat Protection – Global Black Belt

Steve has worked in the IT industry for 25 years in a variety of roles starting as a customer support engineer and then moving in and out of pre and post sales consultancy roles.  It was a natural progression for Steve to move to Microsoft in October 2011 after having worked with Microsoft infrastructure for most of his career and joined the Windows Client team utilising an ability to pick up skills in a rapidly changing area of technology, in particular that of security which is a key focus in Windows 10.

This year Steve moved into the role of Windows Defender ATP lead covering the UK, Ireland and Nordics where his focus is on driving adoption of this post-breach technology to ensure customers have the right technology in place to address the ever changing threat landscape.

Hannu Huhtala
Oulunkylän yhteiskoulu

Hannu toimii Oulunkylän yhteiskoulussa fysiikan ja tietotekniikan opettajana. Hän on kehittänyt opetusmenetelmiä mm. Officen, Teamsin ja Windows 10:n yhdistämiseksi älytauluun.

Tavoitteena on ollut tallentaa kaikki opetus reaaliaikaisesti jaettavaksi opiskelijoille. Lisäksi huomiota on kiinnitetty vanhan opetusmateriaalin ja kurssiaineiston tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Kati Tiainen
Microsoft
Johanna Seppälä
Mirosys Oy

Vie jämäkällä, mutta positiivisella asenteella projektia eteenpäin. Dynamics CRM-kokemusta asiakkaan ja toimittajan puolelta, sekä vuosien kansainvälinen työkokemus. Suomen ensimmäisiä Field Service-osaajia.

Jani K. Savolainen
DB Pro

Janilla on 17 vuoden kokemus Microsoft SQL Server -teknologiasta ja tietokannoista. Jani työskentelee teknologiajohtajana perustamassaan ohjelmistotalossa DB Pro Oy:ssä joka on keskittynyt SQL Server –alustojen suorituskyvyn ja kapasiteetin optimointiin. Jani on erikoistunut tietokantaläheiseen ohjelmistokehitykseen, tietovarastointiin, SQL Server -teknologioiden suorituskyvyn optimointiin, migraatiosuunnitteluun sekä data scienceen. Jani toimii myös PASS-yhteisön maaorganisaation (PASS Helsinki) hallituksen jäsenenä.

Tommi Kopra
Citrix

Tommi Kopra on toiminut yli 10 vuotta IT alalla työskennellen erilaisissa toimenkuvissa kuten esimerkiksi erilaisissa asiantuntijarooleissa sekä projektipäälikkönä. Tommille on tullut hyvinkin tutuiksi mm. Microsoft, Citrix ja Vmware teknologioiden erilaiset ratkaisut. Nykyään Tommi työskentelee Senior Systems Engineer roolissa Citrix:llä vastuualueenaan virtualisointi ja mobiliteettipuolen tarjoama.

Tommi Kopra has worked over 10 years in IT in various roles ranging from different specialist roles to project management. Tommi has strong technical skills from Microsoft, Citrix and Vmware technologies. In his current role at Citrix he is responsible of technical presales covering Virtualization and Mobility products.

TechTalks topics:

Enterprise mobility with Microsoft EMS and Citrix integration.
Tule kuulemaan mitä Microsoft ja Citrix integroitu mobiliteettiratkaisu tarjoaa.

Bjørn Riiber
Citrix

With more than 22+ years in the IT business, Bjørn brings you a lot of experience and excellent knowledge on helping businesses to modernize and consolidate their infrastructure to transform infrastructure technology into smart solutions, and help the companies groove their business and at the same time reduce the cost.

On a day-to-day basis, you will find Bjørn at Citrix Systems titled Technology Evangelist for the Nordic region. Bjorn did join Citrix Systems in December 2010 as a Microsoft Technology Specialist. Bjørn but has worked as a Product Manager and Solution Architect-/Designer on Citrix and Microsoft technology since 1999. For the past two decades Bjørn has been known by the nicknamed LilleBear incl Twitter @Lillebear at the Citrix Community Groups

TechTalks topics:

  • Reduce IT costs and increase efficiency with secure cloud solutions on Microsoft Azure
  • Enable secure mobile productivity in the cloud with Office 365 or Microsoft 365, let’s expand Enterprise Mobility
Roope Seppälä
Microsoft

Cloud Solution Architect

Roope työskentelee tällä hetkellä Microsoftilla Cloud Solution Architect nimikkeellä. CSA:n tehtävä on auttaa asiakkaita ottamaan käyttöön Azure järkevällä tavalla, niin että palvelu skaalautuu tulevaisuuteen, on vikasietoinen ja kestää maailman kuohunnan.

Ennen Microsoft -uraa Roope on työskennellyt koulutus ja konsultointitehtävissä vastuualueenaan Microsoftin ja Amazon Web Servicesin (AWS) palvelut.

Joonas Karjalainen
Microsoft
Mikko Järvinen
Turun yliopisto

Mikko työskentelee Turun yliopiston IT-palveluiden työasematiimin vetäjänä. Mikolla on 15 vuoden kokemus laajan ja haasteellisen ympäristön ylläpito- ja suunnittelutehtävistä. Käyttöjärjestelmä- ja ohjelmistojakelu, msi-paketointi, WiX Toolset, skriptaus ja yleinen ongelmanselvitys ja palvelinylläpito ovat Mikon vahvoja osaamisalueita.

Sami Laiho
Names

Sami on Suomen tunnetuin Windows-asiantuntija ja -valmentaja. Hänellä on 20 vuoden laajamittainen kokemus koko Microsoftin ekosysteemistä. Sami on valittu kaikkien suurimpien Microsoft-aiheisten konferenssien parhaaksi puhujaksi vuosien 2013-2014 aikana.

Samin erikoisalaan kuuluvat käyttöjärjestelmien käyttöönottosuunnitelmien auditoinnit, yritysten IT-osastojen mentorointi ja motivointi, sekä yritysten tietoturvaratkaisujen siirtäminen muuttuneiden tietoturvauhkien vaatimaan, proaktiiviseen toimintamalliin.


Sami Laiho is one of the world’s leading professionals in the Windows OS. Sami has been working with and teaching OS troubleshooting, management, and security for more than 15 years. Sami’s session was evaluated as the best session in TechEd North America, Europe and Australia in 2014, and Nordic Infrastructure Conference in 2016.

MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi

Pekka Onnela
Onrego
Kimmo Bergius
Sulava

Kimmo toimii Sulavan Teknologiajohtajana ja erityisesti Azure- ja Intune-palvelujen sekä Identiteetin hallinntaan liittyvien ratkaisujen parissa. Ennen Sulavalle tuloaan hän työskenteli 13 vuotta Suomen Microsoftilla erilaisissa myynnin ja markkinoinnin teknisissä tehtävissä, joten kokemusta Microsoft-pohjaisista IT-ratkaisuista on kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta.

Kimmon osaamisaluetta on organisaation toiminnan ja IT-strategian yhdistäminen sekä niistä johdettujen IT-ratkaisujen kehittäminen ja jalkauttaminen organisaatioon. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus tietoturvasta sekä erilaisten järjestelmien integroinnista.

Antti Alila
Microsoft

Antti Alila toimii Microsoft OY:ssä palvelin- ja pilvituotteiden tuotepäällikkönä. Hänellä on 37 teknistä- ja 7 ITIL sertifiointia.

Nykyisessä tehtävässään hänellä on näköalapaikka siihen mihin suuntaan palvelintuotteet ja hallintaratkaisuja on kehitetty ja mitkä ovat suuntaviivat tulevaisuuteen.

Olli Jääskeläinen
Onsight Helsinki

Olli toimii arkkitehtina Onsightilla ja Sulavalla. Hän on erikoistunut Office 365:een ja SharePointiin. Hän on auttanut asiakkaitaan SharePoint työtilojen hallinnassa yli kymmenen vuoden ajan.

Tällä kertaa hän keskittyy esityksessään Microsoft Teamsien ja Office 365 -ryhmien hallintaan ja räätälöitävyyteen. Oman työnsä ohella Olli vetää kuusi kertaa vuodessa kokoontuvaa Office 365 ja SharePoint User Group Finlandia.

Arto Roth
Onsight Helsinki

Arto on aloittanut tietotekniikkaan tutustumisen 1980-luvun alkupuoliskolla harrastuksen kautta, mutta hän on työskennellyt ICT-alalla jo yli 15 vuoden ajan – aloittaen uransa Y2K-projektien kanssa. Omien sanojensa mukaan ei kuitenkaan enää aio osallistua Y2K38-projekteihin, joten kaikki hiljainen tieto on siirrettävä nuoremmille asiantuntijoille.

Vahvasti Infra-puolelle suuntautuneena asiantuntijana Arto on ollut mukana monen kokoisissa ja –näköisissä organisaatioissa, niin ylläpitäjänä, toimittajana kuin myös tietohallinnon edustajana. Viimeiset neljä vuotta Arto on toiminut koulutusrintamalla vastuualueenaan Windows Server -tuotteet ja parin viime vuoden aikana mukaan on tulleet myös Microsoftin pilvi- sekä hybridi-ratkaisut. Arto on ollut aiemmin puhujana mukana NamesDays 2014  ja TechTalks 2015 -tapahtumissa.

Petri Paavola
Names

Petrillä on 15 vuoden kokemuksella vankka osaaminen erityisesti työasema- ja toimialueympäristöjen hallinnassa pienimmistä teknisistä yksityiskohdista suuriin palvelukohtaisiin linjauksiin. Petrin vastuulla on ollut ympäristöjä 50 työasemasta aina 6000 työaseman suuriin järjestelmiin sisältäen Windowsin lisäksi myös Linux- ja Mac OS X-työasemia. Puhujana Petri on nähty useissa tilaisuuksissa vuosien varrella. Hyvällä asiapainotteisella ja viihdyttävällä otteella arvosanat kärkijoukossa ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Vankan teknisen osaamisen lisäksi Petrillä on pitkän kokemuksen kautta kyky yhdistää tekniikka palveluun, palveluiden tuottamiseen sekä tuotteistamiseen. Namesin kautta Petrin osaamista on käytettävissä niin teknisissä asioissa, kuin myös linjausasioissa esim. työasemapalvelun tulevaisuuden suuntaukset, vakiointi, BYOD, virtualisointi, muuttuvat päätelaitteet tulevaisuudessa ja tietoturva.

Petri Paavolan ammatillinen ura IT-alalla alkoi samoihin aikoihin, kuin opiskelut Teknillisessä Korkeakoulussa ennen vuosituhannen vaihdetta. Takana on jo 15 vuoden työkokemus IT-alalta. Tietotekniikan parissa Petrin harrastus alkoi jo ennen ensimmäisten PC-koneiden ilmestymistä ja onnekkaiden sattumien kautta ensimmäiset kalliit PC:tkin löytyivät omasta takaa. Opintojen ohessa alkanut työura Teknillisen Korkeakoulun atk-keskuksessa on käynyt läpi IT-alan muutoksia ja lopulta vienyt Petrin Aalto-yliopiston 6000 työaseman laajuisen toimialueen Työasemapalvelun omistajaksi. Taustalla on vuosien kokemus työasemien ja toimialueen sovelluspaketoinnista, sovellusjakelusta, työasemien jakelusta, työasemien hallinnasta sekä yleisesti koko toimialueen ja siihen liittyvien palveluiden hallinnasta, ylläpidosta ja kehityksestä.

 MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi
Jussi Roine
Names

Jussi Roine on Onsight Helsinki-yrityksen CTO, pääalueinaan Microsoftin tuottavuus- ja pilvialustat, kuten Office 365 ja Microsoft Azure. Hän on yksi ensimmäisiä suomalaisia Microsoft Certified Master (MCM) tutkinnon suorittaneista asiantuntijoista.

Jussilla on 25 vuoden kokemus vaativien it-ratkaisujen suunnittelusta ja toteutuksesta. Oman työnsä ohella hän toimii myös suomalaisten Microsoft-kouluttajien Regional Lead-roolissa ja vetää SharePoint & Office 365 User Group-ryhmää. Jussi on toiminut panelistina ja puhujana useissa suurissa alan konferensseissa Suomessa mukaan lukien: Microsoft TechDays, Microsoft Certified Trainers Summit (MCT Summit) ja TechNet ja SharePoint Saturday Helsinki.

MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi

Vesa Tikkanen
Names

Vesa on Suomen  ensimmäinen SQL Certified Master –tason saavuttanut asiantuntija.  Hänellä on laaja liiketoiminta- ja ohjelmistokehitysosaaminen yhdistettynä syvälliseen tietämykseen ohjelmisto- ja tietokantaympäristöjen rakentamisesta ja niihin liittyvien asioiden ratkaisemisesta.

Kun tarvitset huippuluokan osaajaa Microsoft SQL serveristä, Vesa on alan huippunimi. Häntä voi kuvata yhdellä lauseella: select * from Microsoft.Business.Products cross apply Innovation.GetFullCommitment(CustomerNeeds) as everyDayWork

MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi

Panu Saukko
Names

Panu Saukko on tunnetuimpia Microsoft System Center osaajia Suomessa ja pitkäaikaisin MVP maassamme. Hän on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan konsultoinut ja kouluttanut Microsoftin yritystuotteita. Hän on suorittanut DI-tutkinnon tietotekniikka-osastolta Teknillisessä Korkeakoulussa, Espoossa vuonna 1993. Opiskeluaikana hän toimi VTT:llä tietotekniikan tukitehtävissä.

Panulla on laaja kokemus useista eri hallintaan ja palveluihin liittyvistä teknologioista. Valmistumisen jälkeen hän oli hetken ICL Personal Systemsillä testaamassa Windows NT:n ensimmäistä versiota. Pian tämän jälkeen hän siirtyi kouluttajaksi ja konsultiksi TeleWare Oy:lle.Vuonna 2001 hän perusti yhdessä Kari Kuosan kanssa ProTrainIT Oy:n, jossa hän on jatkanut koulutus ja konsultointia. Pääasiallinen osaamisalue on Microsoftin System Center –tuotteet. Lisäksi hänellä on vahva osaaminen Windows työasemista ja palvelimista sekä Active Directorystä. Hän on toiminut vuodesta 1995 sertifioituna kouluttajana (Microsoft Certified Trainer) omassa yrityksessään, sekä konsultoinut sekä pieniä että maamme suuryrityksiä. Panu on toiminut aktiivisesti Microsoftin tuotekehityksen kanssa ja on eräs aihepiirin kärkiluennoitsijoista ja kokenut esiintyjä maamme suurimmista IT-alan tapahtumista. Hän on suorittanut kymmeniä Microsoft sertifiointitestejä. Microsoftin virallinen kouluttaja (MCT) hän on ollut jo vuodesta 1995 lähtien. Microsoftin Most Valuable Professional hän on ollut vuodesta 2005. Kyseisen tunnustuksen teknologiat ovat olleet SMS, Configuration Manager ja nykyään aihealue on Enterprise Client Management.

Panun laaja kokemus käytännön työstä ja syvällinen osaaminen teknologioista saavat hankkeesi onnistumaan.

MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi

Janne Pohjala
Names

Janne Pohjalalla on 30 vuoden kokemus tietotekniikasta ja 25 vuoden ura tietotekniikan parissa. Hänen ensimmäinen kaupallinen sovelluksensa, joka oli seikkailupeli Sinclair Spectrumille, julkaistiin 1983. Tämä seikkailu laajeni kansainväliseksi uraksi tietotekniikan parissa. Lappeenrannan Teknillisen Korkeakoulun jälkeen hän toimi tietojärjestelmäkehittäjänä, järjestelmäarkkitehtina ja projektipäällikkönä julkishallinnossa sekä kaupallisissa yrityksissä.

MVP_Logo_Horizontal_Preferred_Cyan300_RGB_300ppi